Kuvatonta. Melkein.

Kuten jo otsikossa lupailen, taitaa tulla kuvaton postaus. Ehkä jotain hilpeää loppuun voisin keksiä ;)

Asiahan on niin, että opparikaverin kanssa viime keskiviikkona esitettiin meidän opinnäytetyö ("Kun on oikein pienei - Lorut ja laululeikit varhaisen vuorovaikutuksen tukena.") . Eli se touhu olisi nyt virallisesti lähestulkoon ohi! Enää kypsyysnäyte 9.10., mutta en jaksa sitä enempää stressata.. Varsinkin kun seuraavalla viikolla pääsee lomamatkalle! Kylläh, Kyproksen Pafos kutsuu. Tuo samainen kohde oli joskus vuonna nakki ja kypärä meidän perheen ensimmäinen lomakohde. Nyt sinne sitten äiteen, isän ja pikkusiskon voimin :) (asiastahan ei voi liikaa hehkuttaa, olen ollut liian kauan ilman lomamatkaa~!)

Neulomisista ja muista kädentaidoista: Mulla on aivan liian monta työtä yhtäaikaa kesken. Olen luonteeltani kaikki-heti-nyt-valmiiksi-ja-minulle! -tyyppiä, joten kun aloitan innolla jokun työn ja huomaan, ettei tämä nyt yhdessä illassa valmistu, niin sitä meinaa vallan turhautua. Ja sit se työ jääkin pyörimään miehen ja kissan jalkoihin. Ja jos kudinpuikkoina on bambuiset puikot, nin voi olla satavarma, että yksi kappale kutimia on arvon neitikissan toimesta siirtynyt mystisesti olkkarin sohvalta makkariin sängyn alle.

Nyt olisi tarkoituksena vääntä äiteelle (ja kait myös siskolle) etelänreissuun joko kankainen tai kudottu rantakassi, en ole vielä osannut päättää kummanlaisen tekisin. Toisaalta kaapissa odottelisi kaksi paria bambukahvoja, jotka pelastin kirpputorilta (2x kulahtaneet ja likaiset laukut, joista kahvat ja muun hyödyllisen nyrhin irti). Niitä jotenkin olen ajatellut kankaiseen laukkuun, mutta katsoo nyt.. Samoin parit sukat ovat ilman paria vielä (jouluksi taitaa lähteä monet sukkaparit.. :D ). Jotenkin kokoajan mielessä pyörii valtavasti ideoita ja muuta, mutta se toteuttaminen ja ohjeiden lukeminen sun muu ei nyt oikein säväytä :P

Kuulin viime viikolla hieman järkyttävän uutisen. Nainen, teinivuosieni (ja yhteydenpidon vähyydestä huolimatta) parhaan kaverin isoäiti, Isu, oli kuollut viime torstaina. Tuo tieto järkytti pahasti, sillä en uskonut minkään vievän tuota naista mukanaan hautaan. Hän oli todella läheinen minulle varsinkin noina teinivuosina, kun lähestulkoon asuin ystäväni luona perjantain ja lauantain välisenä yönä. Ja aika usein myös koulun jälkeen. Tuo ihminen oli aina läsnä, tarjoamassa teetä ja pullaa, touhuten kokoajan ihan ärsytykseen saakka. Ja koko ajan luettelemassa ulkoaopittuja runoja, loruja ja virsiä. Lepää siis rauhassa Jokelan Isu. Olit minulle kuin kolmas isoäiti. Lainatakseni kyseisen ystäväni sanoja:"If heaven exists, I'm sure she's there now. Though, knowing her, she's way too busy looking after all of us she left behind."

Ja vaikka loppuosa kirjoituksesta ei ollutkaan niin piristävää, niin toivottavasti Neitikissa Tiitu poseerauksellaan saa hymyn jälleen huulille.

Laukku ja Tiitu.

Kyllä se laukku vain niin kovaa jäi pyörimään päähän, että pakko siitä oli vielä näin päivänvalolla ottaa astetta tarkempi kuva! Kuvaan änkesi myös omien varpaiden lisäksi meidän perheen pienokainen, eli vuoden vanha tyttökissa Tiitu.

Tiitu oli oman pitkällisen päähän piston tuotos. Kissaa olin haikaillu jo kauan, miehenpuolisko ei vain oikein meinannut lämmetä ajatukselle. Mutta sitten yks kaks viime kesänä ihaillessani kaikki kissanleluja ja tarvikkeita kaupassa mies totesi, että eiköhän hommata kissa. Ilmeeni voi varmaan arvata!

Ja nyt Tiitu on asustellut meillä runsaan vuoden päivät. Yksi neljäsosa-persialainen on kyseessä. Emän emä on persialainen, joten siitä tuo yksi neljäsosa tulee ;) 7.5. 2008 on kuulemma tyttösen virallinen syntymäpäivä, mutta tänä vuonna hönättiin asia päivän pari myöhässä. Ei siis juhlittu mitenkään, mutta tokko tuo nyt tyttöa haittasikaan :D

Ranttuhan tuo tyttö on kuin mikä. Purkkiruoat kuin myös kototekoinen ruoka ei meinaa kelvata mitenkään. Puurot ja maitovalmisteet se kiertää kaukaa, oli ne sitten lämpimiä tai kylmiä. Leikkelemakkarat menis vaikka milloin, on Tiitu jopa tullut minulta anelemaan leivän päältä kinkkuleikettä. Raaka kana ja tonnikala on ehdoton ykkönen. Tuonpa takia harvoin nykyään ostetaankaan enää mitään valmiiksi marinoitua kananlihaa, Tiitu saa osansa ja siitä se kyllä pitää huolen ;)

Ainoat varsinaiset kommunikointikeinot Tiitulla on järjetön juokseminen edestakaisin, jos ensin sen maukumisesta ei olla otettu selkoa mitä neidillä on mielessä. Tämä ravaaminen on parhaimmillaan sitä, että kissa juoksee makkarin ikkunalaudalta järjetöntä vauhtia keittiön ikkunan eteen joko emännän jatkolle tai pikkupöydälle ja törmää samalla itse ikkunaan. Siitä sitten takaisin makkarin ikkunallle tai jopa olkkarin ikkunalle.

Viime toukokuisen sterilointileikkauksen jälkeen Tiitu on kyllä alkanut näyttämään aivan suloisia puolia itsestään. Se esimerkiksi hakeutuu vapaaehtoisesti ihmisen läheisyyteen paijattavaksi ja silitettäväksi. Kyhnytys korvan takaa ja korvanlehden sively sormien välissä saa Tiitun jalat ihan spagetiksi ;) Samoin mitä kummallisimmat solmuasennot nukkueassa näyttävät todella passaavan Tiitulle..

Lempipuuhaa Tiitulla oli aikoinaan mattosukeltaminen. Nykyään muovipussit ja päiväpeiton alla möyriminen on semmoista puuhaa, mistä Tiitu nautiskelee päivittäin. Tämän vuoksi lattialla pyöriikin muutama hassu muovipussi, jotta tyttö pääsis itseään hieman toteuttamaan :D

Että semmoinen kisuli. Monta huolta (esimerkiksi parvekkeen kaiteelle hyppääminen..), mutta on kyllä niin monta hyvää puoltakin. Se on kyllä hassua, miten tuommoiseen pikkuiseen ötökkään voikaan tykästyä.

Laukkua pukkaapi.

Voisinhan tähän hiljaiseloon vallan mainiolla käsityösaavutuksella tuoda stopin.

Siis olen itse tekeleeseen todella tyytyväinen, tämmöisen toisen saattais jossain vaiheessa tehdä toistamiseen kun ekan kappaleen virheistä on opittu :D

Kyseessä on siis kuvan laukku, jota armollisesti reippaan seitsemän tunnin ajan väänsin sen sijaan, että olisin edes oppariin päin vilkaissutkaan. Ihan kankaista ompelemalla tehty, eli ei mikään kudonnainen, kerrankin!

Kankaat oli Anttilasta ja pitsi kirpputorilöytö, jonka värjäsin vihreäksi. Koneella tikkasin halutut osat pitsiliinasta erivärisellä langalla esiin (siksakkia, jotta langat ei olisi lähtenyt niin helposti karkaamaan leikatessa..) ja leikkasin summittaisesti kuvion esiin. Sen jälkeen taas koneella uudestaan kankaalle kiinni ja retupalat veks.

Varmasti on olemassa helpompikin tapa tehdä tälläisia, mutta työ tekijäänsä opettaa ja niin edes pois päin :) Tää oli muutenkin tämmöinen omasta päästä vedetty tuotos, ja se jälki on kyllä aika karua laukun sisältä :P

Tämä laukku eksyy aika varmasti mukaan etelänlomalle, joka TOIVOTTAVASTI toteutuu ennen syyslomaa/syyslomalla ;) Vanhemmat lupasivat maksaa minun matkani heidän ja pikkusiskoni kanssa etukäteisenä valmistumislahjana. Armas mieheni ei matkaan pääse mukaan, mutta eiköhän hänen kanssaan tehdä sitten se saksan reissu. Hän kun ei noista kuumista ulkomaan matkoista piittaa :)

Mutta nyt taas opparin kimppuun, ta'dah!