sunnuntai, 18. maaliskuuta 2012

Se on taas se aika keväästä..

..kun multasormia syyhyttää. Sormet näpräilee multasäkkiä ja siemenpusseja, jokohan nyt uskaltaisi laittaa jotain kasvamaan? Tarkistetaan kasvatusohjeet pussin takaa, kylvö sisälle kylvömultaan maalis-huhtikuussa, olisikohan nyt aika? Päätän kukkien kanssa odottaa ainakin viikon vielä, tomaatin siemenen laitoin itämään. Onnistuinpa sitten ostamaan tomaatin siemeniä, jotka soveltuvat paremmin kasvihuoneviljelyyn kuin parveke viljelyyn. Katsotaan miten käy vai käynkö loppujen lopuksi hakemassa kasvihuoneelta esikasvatetun taimen.

Helpottaakseni multasormieni syyhyä vaihdan mullat muutamalle kasville. Olihan sekin jo aika :)Viime viikolla laitoin kissanruohoa kasvamaan. Niistäkin tulee tarpeeksi Pääsiäisfiilistä, vaikka tuon kissapedon masuun tuo kaikki meneekin. Kirpparilta 2,5€ maksanut Pikku Myy -muki oli erittäin passeli tähän touhuun, kupissa oleva halkeama estää käyttämästä sitä varsinaiseen tarkoitukseensa.

Päivänsini, Koristetupakka, Kuuköynös ja Köynnöskrassi odottamassa istutusta. 

Pikkuinen Traakkipuu sai uudet mullan ja uuden suojaruukun.

Siinäpä ne nyt sit möllöttävät hetken valoisalla ikkunalla. Kultaköynnös, Joulukaktus ja Traakkipuu :) Rikkinäiseen Vernalasiin en ole vielä kehitellyt mitään..

Ostettiinpa muuten sohva :) Nyt passaa vieraidenkin yökyläillä jämäkällä vuodesohvalla ohuiden patjojen sijaan :)

Jälkeenpäin lisätty:



Innostuin kokeilemaan tortillalettujen ohjetta, joka löytyy täältä. Ohjetta sovelsin matkan varrella ja lätyistä tuli ihan ok näköisiä :) Pitää illemmalla testata makua.. ;)

sunnuntai, 4. maaliskuuta 2012

Käsitöitä ja inspiraatiolankoja

Työn ja vapaa-ajan tasainen jakautuminen arkiviikolla on vähän niin ja näin. Tokko se sen helpompaa on siinä vaiheessa, kun saa omia lapsia. Asenne kysymyshän se on, mutta pääasia että saa edes jotain tehtyä edes joskus :)

Kuten esimerkiksi tämä muistikirja, jonka tein Loppiaisviikolla. Olin ottanut töistä lomaa joulu- ja loppiaisviikoksi. Kyllä se muuten oli aikakin! En ollu pitänyt minkään sortin vapaata koko syksynä ja kyllä teki hyvää olla lomalla :) Mutta muistikirja: 


Lopputulos on vähän mitä on, mutta sanoisinpa, jos minulla olisi kunnon materiaalit ja välineet niin voisin ihan hyvillä mielin väkertää ensi jouluksi muutaman tämmöisen joululahjaksi :) Tässä kirjasessa tuli mm. sisuspaperien kohdalla lasku-/arviointivirhe, kuumaliima loppui kesken, tavallinen liima pukkasi kankaan läpi.. Mutta hyvä ensi yritys! :)

Ohjeet kirjan tekemiseen löysin täältä.

Sukkainnostustakin on löytynyt. Nämä seuraavat sukat oli alunperin mukana joululomalla Pohjanmaalla ja jotka sain nyt vasta tehtyä loppuun. Nämä lahjoitin, tai pikemminkin näillä lahjoin erään uudehkon ystävän (Ollaan nyt tunnettu vajaan vuoden verran :). Hänellä kun on vastikään ollut synttärit :) 


Mallina tuttuakin tutumpi Olga-sukan ohje. Mutta kertokaahan joku minulle, miksi minä saan näistä sukista niin pitsimäiset, kun erityisesti Mummuni tekemät sukat näyttävät jotenkin, hmm, tiiviimmiltä? Lankanakäytin seiskaveikkaa.

Tilasinpas muuten lankaa, tadaa! (Niinkuin sitä ei olisi ennestään ollut, mutta ne eivät puhutelleet minua ollenkaan).



Nämä ylemmät langat tilasin Titityystä, Knitlob's Lairin lankaa :) Ylemmät sinertävämmät ovat sukkalankaa, väri nimeltään Lasimaalaus (Kaupan mallikuvassa värit olivat jotenkin harmaammat ja enemmän eri värejä, mutta ei se mitään! Nämä ovat yhtälailla todella herkulliset :) Alempi lanka on huivilankaa ja väri nimeltään Metsä :)

Sain mieheni lähtemään seurakseni Lielahden Lankamaailmaan (no, okei. Ensin piti käydä Pirkkalassa Verkkokaupassa :). Sieltäkin tarttui lisää lankaa mukaan.. Plussaa paikan miesparkista, K:lla olisi mennyt hermot kulkea minun perässä :)

Vikingin villeä ja Marks & Kattens Spireaa. Villet menivät eilen värjäyspataan ja Spireoita mietin vielä, että mitähän niistä tekis vai lähtisikö eteenpäin. Tuo vaaleanpunaiseen vivahtavassa Spireassa olisi Mummun värit, mutta katsoo nyt.. 

Seuraavasta sukasta on toinen sukka puikoilla, mutta olin jotenkin niin tyytyväinen malliin ja värivalintoihin, että oli pakko laittaa kuva :)

Alkuperäisessä mallissa kuviota oli jatkettu niin, että kuvioista selkeästi tuli suomujen kaltaiset (tai aallot, kuinka vain :). Itselläni tuota itsevärjättyä oranssin-keltaisen kukertavaa lankaa oli sen verran, etten uskaltanut lähteä kovin montaa kuviokertaa tekemään. Nyt näyttäisikin siltä, että tuohon varteen olisi varmasti vielä yhden oranssin kuvion saanut :) Lankana siis seiskaveikka (petroolinsininen), itse värjätyn langan kuvittelin olevan seiskaveikkaa, mutta se vaikuttaa ohuemmalta kuin tuo sininen. Oli mitä oli, lopputulos näyttää ihan ok:lta :)

Sukan kärkeen tein kuviokerran käännettynä. Nämä sukat menevät joko äidille tai pikkusystille. Alkuperäisen sukan mallin löysin täältä.

Tässä ne kaksi valkoista Villeä värjättyinä, Kool-Aidilla tietenkin :) Nyt täytyy kyllä sanoa, että viime värjäyskerrasta on jonkun verran aikaa ja tuntui ihan että tatsi oli kadonnut :/ jotenkin värit eivät vain käyttäytyneet niin kuin olisin toivonut ( vaikka lopputulos on ihan jees). Jotenkin tekisi mieli päästä kokeilemaan jotain muuta värjäystaktiikkaa. Kirkkaampia värejä, tasaisempaa tulosta..


Niin, bloggausintoa löytyi kun oli jotain valmista esiteltävääkin :) Bloggailen myös toisessa blogissa ihan toisesta aiheesta, nimittäin olemme alkaneet suunnitella häitämme! Jos kiinnostaa seurata ajatuksiani ja insipraatioitani sun muuta häihin liittyvää ideointia, niin tervetuloa lukemaan Peikonpähkinää ja Murattia :)

torstai, 12. tammikuuta 2012

Haaste

No voihan.. en ole tälläisiä tehnyt pitkään aikaan :D
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Kiitos Tikrulle, julmalle puutarhurille, tästä haasteesta. Katsotaan mitä saan aikaiseksi..

Ne 8 satunnaista asiaa. En taida haastaa ketään sen kummemmin, ottakoon tehtäväkseen se ken mielii :3

1. Työni kiinnostaa minua, mutta haaveilen välillä hieman luovemmasta ammatista.
2. Iki-ihana kummityttöni V on jo ekaluokkalainen! ensi syksynä alkaa kakkosluokka.. Mihin tämä aika oikein menee?!
3. Minut lölytää Facebookista, Twitteristä, Google+.sta, Diasporasta, Irc-Galleriasta, mIrc.stä.. Miten niin olen sosiaalisen median addikti?
4. Meidän taloudessa on edelleen tiskausvuorot. Kun tiskikonetta ei ole ja kumpikin inhoaa tiskausta yhtä paljon, niin jaettu ilo on paras ilo.
5. Istun mieheni kanssa aina aamuisin ennen töihin lähtöä koneen ääressä. Kätevää, että kummallakin on omat koneet.
6. Itseasiassa taloutemme olisi varmaan seinähyllyjä myöten ahdettu täyteen erilaisia tietokoneen osia, runkoja ja muuta aiheeseen liittyvää tilpehööriä, ellen minä saisi pelkästä ajatuksestakin kauheaa hepulia :P
7. Käsityöt ovat jääneet harmillisen taka-alalle tätä nykyä :/ Pitäisi saattaa nuo yhdet sukat valmiiksi, jos ne veisi vaikka työsukiksi..
8. Eihän sille mitään voi, että aika kulkee vain eteenpäin. Pitänee siis alkaa töihin valmistautumaan. Kohta.

sunnuntai, 11. joulukuuta 2011

Joulunodotusta

Voitteko uskoa, eteinen on lähestulkoon valmis! Eihän tässä ole kestänytkään kuin muutaman kuukauden.. Vielä puuttuu listat, joita tulisi vähintään se neljä kipaletta eiri pituisina. Mutta siittä viis, eteinen on valmis! ^^

Tässä kuvaa alkuasetelmasta. Koko tämä tilanne lähti siitä, kun asuntoyhtiöön alettiin tekemään putkiremppaa. Rempan yhteydessä eteisen iso, suorastaan kolossaalinen kaapisto piti irrottaa. Ehdotin silloin K:lle, että jos jätettäisiin kaapisto pois, eteinen vaikutti jo tuolloin isommalta. Niin siis tehtiin :) Kuten aikaisemmin kerroin, jouduttiin pyytämään vanhempani häsyihin. Isä kokeneena remonttimiehenä laittoi K:n kanssa seinän ja lattian umpeen sekä neuvoi miten maalausurakan kanssa piti menetellä. Äitee totuttuun tapaan hääräsi ympäri asuntoa ja siivoili remontin jälkien lisäksi sekä keittiön että vessan.. Pyytämättä. Ei siinä mitään, enköhän ole jo hieman tottunut tähän kuvioon :D

Tässä kuvaa viikko takaperin olevasta seinän eteisestä. Valkoinen pohjamaali oli ihan jees valinta, mutta kaipasin silti jotain ideaa seinään. Sekä halusin jotenkin piilottaa seinään ilmestyneet pikkuvirheet, joita oli, krhm, epähuomiossa jäänyt maalin alle ja jotka nyt maalin alta näkyi. Ajattelin siis tuputtaa sienellä seinään jotain rusehtavaa väriä, mutta kun pääsin värin ja sienen kanssa seinän kimppuun, totesin sen olleen huono idea. Siispä..

..vedin sitten valkoisen seinän kokonaan ruskealla värillä! Väri oli jotain poistotavaraa paikallisesta prismasta ja pohdin pitkään kaupassa purkki kädessäni, että onko tämä nyt hyvä sävy.. Onhan se hieman tuommoinen ruikunruskeaan taittuva sävy jossain valossa. Toisaalta keittiöstä peilin kautta katteltuna sävy liippaa aika lähelle tumman kaakaon väriä! Ei toisaalta kovin paha, kyllä tuon kanssa nyt elää, toistaiseksi :)

Käsityö rintamalla on ollut hieman hiljaisempaa. Alla oleva pyöreä vauvanviltti lähti hyvälle ystävälleni ja hänen kesällä syntyneelle tyttövauvalle Kouvolan suuntaan, harmi etten muistanut kuvata sitä oikein päin käännettynä :/ Lankana kirpparilta ostettua Pirkka-lankaa harmaana sekä itsevärjättynä vihreänä. Tein itselleni samanlaisen varastoon odottamaan omaa vauvaani, joskus hamassa tulevaisuudessa.. :) lankana käytin kesällä Turusta ostamaani ruskeaa lankaa. Saas nähdä teenkö siitä vihertävästä langasta myös samanlaisen vauvanviltin.. ;)


 On se muuten kätevää, kun taloudessa on ihminen, joka osaa käyttää porakonetta (ainakin paljon, paljon taidokkaammin kuin minä ;). Tämmöisen hyllyn löysin kuukausi takaperin Prismasta puoleen hintaan ja K lattoi sen paikoilleen parvekkeelle. Ihanan tunnelmallinen!

Palatakseni käsityörintamaan, aloitin seiskaveikasta tekemään uutta isoäidinneliöpeittoa, mutta täytyy kyllä sanoa, että innostus on ihan tipotiessään :/ Ajattelin tätä kummitytölle (sen vaaleanpunaharmaan tilalle) mutta kyllä täytyy sanoa, että taidan hakea kaupasta jotain tytölle joululahjaksi..

 Peiton tilkkujen kiinnittämiseksi en ole vieläkään löytänyt mitään järkevältä näyttävää ohjetta, tai sitten kiinnitän palat toisiinsa aivan liian tiukasti ja lopputulos on, no, vähintäänkin sanottuna aika tympeä. 

Tein viime viikonloppuna viltin makkariin. Sain äidiltäni kolmet samanlaiset verhot, joite en tietystikään saanut kaikkia kolme yhtäaikaa ikkunoihin. Päätinkin tehdä yhdestä ylimääräisestä viltin, joten seuraavalla Ikeareissulla nappasin mukaan viltin, jonka surautin kiinni ylimääräiseen verhoon ja Voilá! Ihan perushyvä viltti siitä tuli ja ajaa asiansa :)

Kuvasta näkyy huonosti, mutta siinä on nyt yhteen sopivat viltti ja verhot :) Ja Tiitu pieni, tympääntynyt pikku tirppanaattori ;) 

Itsenäisyyspäivä meni tehokkaasti laitellessa kämppää siivoten kuntoon. Joku saattaa tässä vaiheessa mainita, että Itsenäisyyspäivä ei ole siivoamista varten, mutta tänä vuonna se oli minulle yksi päivä muiden mukana, eli otollinen siivouspäivä kaiken sen maalaamisen ja viltin ompelun ohessa ;)

Raahattiin Papan tekemä arkku olkkariin, siellä se toimii tarpeen vaatiessa myös istumapaikkana. Se on kestävää tekoa ja ansaitsee mielestäni näkyvämmän paikan kuin makkarin nurkassa. Ja makkarissa arkku terävine kulmineen raapi aika tehokkaasti meidän jalkoja..

Hommattiin myös uusi tv. Edellisessä alkoi musta väri kärsimään identiteettikriisistä ja yritti sinnikkäästi esiintyä vihreänä värinä. Tämän joulun joulukokeiluna on elävä joulukuusi, joka on hieman kenaavaa mallia. Vielä ei kuusi ole alkanut varistamaan neulasia, joten katsotaan miten pitkään saadaan pidettyä se hengissä :)


Väsäsin joutessani latvatähden. Tein tähden rautalangasta, johon on pujotettu helmiä. Minulla on tätä rautalankaa vaikka kuinka ja paljon, kiitos Tiitun, joka rikkoi ryntäilyillään lempilamppuni Jyväskylässä. Lampun varjo oli nääs tehty tästä rautalangasta kieputtamalla sitä ympäri varjon runkoa. 

En ole vielä päättänyt, että vienkö tämän tähden töihin lasten kuusta varten vai kiinnitetäänkö tämä meidän omaan kuuseen. Toisaalta olen haaveillut toisenlaisesta latvatähdestä omaan kuuseen.. Katsotaan siis ;)


lauantai, 13. elokuuta 2011

Projekteja.

Kesä tuli ja kesä meni. Kotona ei ole vieläkään kodinnäköistä, Expedit 5x5-hyllykön puuttuessa ei päästä toteuttamaan tilanjakajavisiota, joka on jo huhtikuusta asti pyörinyt molempien päässä. Eli turhaa tavaraa seilaa vieläkin ympäri asuntoa...

Eteinen on hieman edistynyt, mutta taidon puuttuessa voi olla, että joudutaan turvautumaan minun porukkojeni remonttitaitoihin. Seinässä on ammottava reikä ja lattiassa puuttuu kivankokoinen pala laminaattia. Onneksi edelliset asukkaat jättivät ylijääneen laminaattipaketin jälkeensä, niin saadaan jossain vaiheessa taitella lattia kuntoon. Välillä oikein harmittaa, että ei osaa tehdä mitään vastaavaa ilman vieressäneuvojaa.

Mutta projekteja! Ensimmäisenä projektina maalasimme asunnosta entuudestaan löytyneet seinäkiinnikkeet ja niihin kuuluneet tasopidikkeet. Alunperin ne olivat väriltään hopeanharmaat, joten haimme hieman mustaa ja ruskeaa spraymaalia ja voilá! Itse tasot ovat Ikeasta ostettuja, mustat, joten niille ei tehty mitään. Alemmassa kuvassa näkyy myös hyllyjen alle kiinnitetty köynnös(tunnelma)valaisin, joka kiinnitettiin seinään kaksipuoleisella teipillä. hei, kun kerta kiviporaa ei vielä tuossa vaiheessa ollut, niin piti soveltaa. Ja hyvin näemmä toimii ;)



Ja meillä on myös tätä nykyä sänky! Alunperin sänky oli tässä ensimmäisessä kuvassa näkyvän värinen, hopeanharmaa. Joten lisää sprayta vain kehiin..



 ..Ja tässä lopputulos! Olen itse aika tyytyväinen, onhan tuolla jossain hieman valumakohtia ja aavistuksen kevyesti maalattuja kohtia, mutta kyllä tuo nyt menettelee sen aikaa, kun kestää meidän käytössä. Harmi vain, että tuntuu ettei spray oikein tuntunut saavan otetta metallista, pysyy kyllä mutta eipä parane oikein väriä mennä rapsuttelemaan. Jos meillä olisi ollut paremmat tilat (operaatio suoritettiin parvekkeella) ja välineet käytössä, niin maalausurakka olisi ollut ihan toisenlainen.



Sänky ja hyllysysteemi on siis nyt valmiina, mutta kesken on vielä:

Isoäidin neliöillä virkattu torkkupeite (joululahjasuunnitelma joko kummitytölle tai veljentytölle) itsevärjätystä harmaasta novitan seiskaveikasta. 18 palaa valmiina, mitähän muuta väriä tähän käyttäisi?

 Sekä itsetehty valaisin ;) Tälläsysteemillä tehdyt lamput maksavat kaupassa maltaita, nyt kokeilen itse mitä tästä tulee. Puuvillavirkkauslankaa ison ilmapallon ympäri, vesi+liimasekoitteella kovetettu ja spraylla (koska oikeanväristä lankaa oli vaikea löytää ja ruskeaa spraymaalia nyt vain sattui olemaan) maalaus ruskeaksi. Kovetus tuntui onnistuneen eikä spreijauskaan tuhonnut ilmapalloa. Nyt pitäisi vain kehitellä, että miten saan lamppupesän (ikea) tuonne sisälle..

maanantai, 11. heinäkuuta 2011

Lankaa!

Tein uuden lankaostokseni sitten ties kuinka pitkään aikaan! :)

Oltiin viikko sitten viikonloppuna Turun keskiaikamarkkinoilla käymässä (oon halunnut sinne käymään siitä asti, kun yläaste/lukioikäisenä asiasta ensimmäisen kerran kuulin). Oli muuten hieno tapahtuma! ensi vuonna ehdottomasti uusiksi :) Turku kyllä teki vaikutuksen..

Seuraavat kuvat saattavat olla missä järjestyksessä tahansa.

 Käytiin moikkaamassa K:n entisiä työkavereita Panimoravintola Koulussa. Pihaterassilla kasvoi moisia puita ja nyt ei koulun opit ole jäänyt tarpeeksi hyvin päähän. Mikä on tämä puu?

 Koulussa oli tarjolla Panimon omaa Kesä-olutta. Oli muuten hyvää.. 

Ja sitten tietysti oli pakko päästä olemaan se turisti. Tässä pari otosta Turun Tuomiokirkosta.
Ja toinen kuva lisää..
 Samalta reissulta tuli ostettua parit kengät. Paikallisessa Andiamossa oli loppuunmyynti, joten tottakai tilanne piti käyttää hyväksi :) Tässä Vagabondin ihanaiset ja pehmeät kengät, joita olen himoinnut jo vaikka kuinka kauan. Talveksi ostin pitkävartiset mustat saappaat.. Olispa jo pakkaset! :D

 Vihdoin kun päästiin itse markkina-alueelle, niin enköhän unohtanut kameran sitten laukkuun kun olin niin haltioissani! Muistin sitten loppupäästä napata muutaman kuvan.. Paikallinen 4H oli ilmeisesti tuonut ihmeteltäväksi pari villi(?)sian poikasta, oli muuten todella suloisia :)

 Ostin myös sulassa sokerissa pyöritellyn omenan. Omnomnom! Oli niin hyvää, mutta vaikea syödä kun sokeri oli kovettunut :/

 Pienimmille lapsille oli tarjolla aikakauteen sopiva karuselli, aivan mainio :)

 Käytiin sitten Turun keskustassa syömässä Shamrockissa, alkupaloiksi tilattiin  kärryllinen mozzarellatikkuja ja sipulirenkaita :P~ Oltiin muuten aika täynnä varsinaisten aterioiden päälle ja suurinpiirtein pyörittiin ulos ravintolasta..

 Matkalla autolle törmättiin seuraavaan näkyyn. Ilmeisesti portti ei pysy kiinni ilman lisäpontta.. :D

 Keskiaikamarkkinoiden vastarannalla oli käsityöläisten markkinat, josta ostin itselleni uuden kukkaron. Tykästyin tähän, koska siinä on lehtikuviota ja sisällä on korteille erikseen oma pussukka :)

 Ja vielä se itse kirkko, kokonaisena!

 Itse markkinoilta löysin kuin löysinkin lankaa! 100% Viron villaa, hinta ei todellakaan päätä huimannut (nämä kaksi kerää yhteensä n.18€!) ja värit on niin kauniit :) Päässä ihan vain humisee, kun tekisin jo mieli näistä jotain tehdä, toisaalta Fifi olisi helppo ja sitä pystyisi melkein jo tv-neuleena tekemään, mutta toisaalta mieli tekisi mieli päästä kokeilemaan jotain uutta.. Revontulea pohdiskelin myös aloittavani, mutta oikeankokoisten puikkojen uupuessa on paha alkaa töihin..

Asunnolla alkaa pikkuhiljaa näyttämään järkevältä, oma neule-/nettinurkkani on kutakuinkin valmiin puoleinen, vessassa on kaikkea tavaraa varten hyllykkö ja allaskaappi (joka tarvitsee kuitenkin hieman rukkailua) sekä tärkein eli pesukone! Ikinä en ole uutta pesukonetta omistanut, mutta nyt! Ah :D Vielä tarvittaisiin Ikean Expedit 5x5 -hyllykkö pähkinänruskeana, mutta ilmeisesti ne ryökäleet ovat menneet lakkauttamaan kyseisen värin valmistuksen :/ Että jos kellään sattuisi moista olemaan tarjolla Tampereen seudulla, niin kommentilla voi ehdottaa :) Ja niin, tarvittaisiinhan me myös se sänky. Patjat lattialla tuntuu niin.. retkeilyltä.


Partsillakin vihertää, vaikka ehdinkin tämän kesän sesonkiin aika myöhäisessä vaiheessa mukaan. Saisivat kasvaa hieman pituutta ja ne kukat, ah <3 Krassia siis tulossa ;) Ensi kesänä ehkä sitten Päivänsineä ja Eitoelämänlankaa ;)