Onpas ollut taas väliä.. Eihän tämä blogi tunnu palaavan oikein mitenkään päinkään takaisin neuleiden pariin :D Ehkä pikkuhiljaa, pikkuhiljaa..
Elämä Tampereella otti kyllä kertaheitolla ihan uuden suunnan. Enhän ehtinyt olemaan kirjoilla Tampereella kuin muutaman päivän, kun menneisyys huikki messengerin puolella (tai no, olihan se huikkinut jo ennen joulua pariin otteeseen..) ja tahtoi viedä minut kahville. No mikäs siinä, hetken pohdinnan jälkeen sovittiin treffit Frenckelille, josta minun piti töiden jälkeen hakea linkkakortti. Ja sinne se menneisyys ilmaantui, ihan eri näköisenä kuin joskus lukioaikoina, jolloin olin ollut häneen ihastunut. Tuolloin itse kunkin omien valintojen johdosta tiet lähti erilleen ja maailma vei mukanaan. Nyt, kymmenisen(?!) vuotta myöhemmin löysin itseni hänen kanssaan kahvilasta, vaihdettiin kuulumisia ja muuta. Nautin olostani. Ja muutenkin, tuntui kuin olisin löytänyt kauan kadoksissa olleen.. No, paremman sanan uupuessa sanon, että kadoksissa olleen ystävän. Käytiin myös yksillä ja herrasmiehenä saattoi minut vielä takaisin linkalle. Lonkero kun niin kihahti päähän. Vai kihahtiko lonkerto ja jännitys yhteisvaikutuksineen päähän, en osaa sanoa. Seuraavana päivänä, loppiaisena, kihertelin. Juteltiin messengerissä. Kutsuin hänet leffaan. Silloin pyöri Tron - Legacy -elokuva, joka päätettiin lähteä katsomaan. Elokuvan jälkeen jälleen yksille, tosin itse otin kuuman kaakaon, kun ulkona oli niin hyytävän kylmä. Pari suoraa kysymystä, joihin vastaus "Katsotaan" sekä päälle veikeä silmän isku. Kutsuin hänet kotiini, fiilisteltiin valokuvien sekä klassikkotietokonepelien muodossa. Loppujen lopuksi hän jäi yöksi sohvalleni, vaikka minusta tuntuu ettei kumpikaan nukkunut kovin hyvin sinä yönä. Aamulla heräsin aivan liian ennen kuin kello soitti herätystään, valmistauduttiin lähtemään omille riennoillemme. Pikkusiskoni oli tulossa viikonlopuksi vierailulle, joten alaovella huikkasin vielä hänen peräänsä "Mitäs sunnuntaina?". Virne. Sunnuntaina hän jäikin taas yöksi.
Tuo aika tuntuu jotenkin kaukaiselta nyt, mutta kun oikein laskee, niin huomaa ettei tässä olla oltu yhdessä kuin vasta puoli vuotta. Ja viikko sitten viikonloppuna muutettiin yhteen :) Kumpikin kun ollaan ns. Siipeensä ottaneita, niin luulen että kumpikin on tässä vaiheessa jo niin vakavissaan toisen kanssa, ettei halua pilata tätä hommaa. Onhan jokaisessa parisuhteessa ne omat juttunsa, niin hyvät kuin huonot, mutta eiköhän me niistä selvitä ;) Hän on tavallaan kuin minä; Tunnen itseni hänen kanssaa valtavan tasavertaiseksi ja kuunnelluksi, halutuksi ja rakastetuksi. Meillä on samoja kiinnostuksen kohteita ja olemme valmiita puhumaan asioista avoimesta ja rehellisesti. Vihdoin tuntuu, kuin olisin löytänyt sieluntoverini.
Oih, upeaa lässynlässynläätä ja niin makeaa että hampaaseen sattuu. Toivottavasti pian saan intoni käsitöihin takaisin ettei tarvitse kirjoittaa omasta sokeriliemessä marinoidusta onnestani :D Koettaa nyt kestää vain..
<3
