Yökyläreissun päälle kotiin palanneena ja väsähtäneenä olen istunut kotona, kun Humppatukka oli suorittamassa koulua varten projektia. neuloin pitkästä aikaa, siitä voisi sitten valmiimpana kuvia laittaa tänne. Ajatukset harhailivat ja pohdin omaa elämääni. On niin paljon asioita mitä haluaisin. Olen luonteeltani "kaikki mulle, nyt, heti!" -tyyppiä. Ja kun minä kaksi viikkoa sitten kysyin mielestäni sen meidän, kahden ihmisen, elämän tarkeimmän kysymyksen, jäin vaille selvää vastausta. Viikko sitten sain rukkaset. Tässä kuitenkin ollaan ja kattellaan. Olisihan se pitänyt arvata, kihlatkin piti melkein rautalangasta vääntää keväällä 2008. Kysymyksiä pyörii päässä, oma riittämättömyyden tunne saa taas tuulta siipiensä alle. Vaikka kuinka toinen vakuuttaa että rakastaa, rakastaa. Silti on vaikea uskoa. Vaikka kuinka toinen halaa, rutistaa ja suutelee. Silti tuntuu, että jään pian paitsi niistä kaikista ihanista asioista, mitä kuvittelin tässä vaiheessa elämää minulla jo olevan. Oma tupa. Rakastava aviomies (lasketaanko rakastava avomies?). Vähintään yksi lapsi, vauva kantoliinassa. Vakituinen työ, josta nautin. Mahdollisuus niin rahallisesti kuin fyysisesti matkustaa edes kerran vuodessa. En haluaisi maalata piruja seinille, mutta tuntuu että Humppatukan kanssa jumitan tässä opiskelijakämpässä, tässä elämäntilanteessa, tässä saamattomuudessa.
Nyt se sentään teki ruokaa keittiössä, kun vähän asiasta vihjailin. Joku vihje sentään menee perille.
Anteeksi.
Humppatukat kypsyy vähän hitaammin: onneksi sulla on vielä reilu kymmenen vuotta aikaa! Ehdit vielä monta asiaa ennen lastakin käydä läpi. On sitten kenties humppatukkakin mukana hengessä!
VastaaPoistaOnhan se, että pitäisi osata nauttia juuri tästä hetkestä ja varsinkin sen oman kullan kanssa. Etelä-Pohjalainen mentaliteettini on näemmä tässä asiassa vain niin saakelin jukuripäinen, että kaikki pitäis saada tosiaan hetinyt! Vähän pitää itseään kyllä nyt rauhoitella, onhan tässä tosiaan vielä hetki aikaa.
VastaaPoistalieneekö se Eteläpohjalainen vai yleismaailmallinen. No ainakin länsimainen! Siihen lääkkeeksi Echart Tollen Läsnäolon voima -kirja!
VastaaPoistaToivottavasti miäli on jo paree!
VastaaPoistaPuhukaa asioosta, muuta ei voi neuvoa. Ja onko palio varaakaan neuvoa, avioeronneena. Toki ny menöö loistavasti ja menneseen en kaipaa.
Tsemppiä! Sitä paitti 27-vuatias (vai ootko vielä 26?) on viälä nuari! Niin mä ainaki ittelleni vakuuttelen, ku vauvakuume isköö ;)
Niin ja mä jumitan pätkätyöläisenä ja vuokrakämpäs. Että onko yhtään paree?
Meidän pitää kyllä nähdä. Potkisin vähän järkeä sun päähän, siis hyvällä tavalla.
VastaaPoista